Erik Blomqvist ja Martin Percivaldi pelasivat viimeisellä kierroksella tasan.
26-vuotias Erik Blomqvist voitti Pohjoismaiden mestaruuden Sastamalassa 22.-30.10. käydyissä shakin PM-kilpailuissa.
Erinomaisessa vireessä ollut ruotsalainen voitti yhdeksästä pelistä kuusi ja pelasi kaksi tasan. Ainoa häviö hänelle tuli kolmannella kierroksella Vilka Sipilälle.
Toiseksi tullut Tanskan 17-vuotias Martin Percivaldi pelasi myös loistavasti ja saavutti samalla suurmestarin kiinnitykseen vaaditun tavoitetuloksen 6/9 pistettä. Nuorukaisen tasaisessa suorituksessa merkille pantavaa on, ettei hän hävinnyt yhtään peliä koko turnauksessa.
Martin Percivaldi Ylen haastattelussa.
Kolmanneksi nousi viimeisen kierroksen voitollaan Ruotsin Axel Smith. Hän voitti ratkaisevassa pelissä kilpailun ykköseksi rankatun Jon Ludvig Hammerin ja nousi tulostaulukossa tämän yläpuolelle. Molemmat saivat 5,5 pistettä.
Suomalaisittain kilpailu sujui alavireisesti. Mika Karttunen ja Vilka Sipilä löytyvät sijoilta 7 ja 9.
Palaamme kierroskohtaiseen raporttiin myöhemmin tänään.